Kekki luotsaa omaa pientä suklaatehdasta Helsingissä ja on kiitollinen siitä, että on uskaltanut kuunnella sydäntään.
Pakko päästä pois. Selittämätön kaipuu jonnekin muualle eli vahvana.
19-vuotias Anna Kekki oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Hän asui pienellä paikkakunnalla ja tunsi paineet harteillaan.
Kekin odotettiin lähtevän opiskelemaan yliopistoon. Hänellä oli älliä, kuten ylioppilastodistuskin osoitti. Fiksu tyttö päätti kuitenkin kuunnella sydämensä ääntä ja lähteä au pariksi New Yorkiin.
– Ratkaisu tuntui sillalta tuntemattomaan. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin tuo silta vie, Kekki, 41, sanoo parikymmentä vuotta myöhemmin.
Silta johti muutamaan käänteentekevään tapahtumaan. Au pair -vuoden aikana Kekki näet rakastui palavasti, meni naimisiin ja päätti asettua New Yorkiin pidemmäksi ajaksi.
Jonkin ajan kuluttua hän keksi ryhtyä opiskelemaan psykologiaa paikallisessa yliopistossa. Opinnot piti tosin rahoittaa jotenkin, joten Kekki etsi töitä.
Niinpä hän pestautui kiireapulaiseksi New Yorkissa sijaitsevaan belgialaiseen suklaapuotiin.
Ensimmäisenä tehtävänään Kekki kääri suklaasydämiä folioon, sillä ystävänpäivä oli tulossa. Tuolloin hän ei vielä tiennyt hyvästä suklaasta mitään.
– En edes erityisesti pitänyt suklaasta, Kekki sanoo.
Sitäkin enemmän hän piti belgialaisen suklaapuodin yrittäjästä, jonka kanssa hänellä klikkasi heti. Ei mennyt aikaakaan, kun yrittäjä palkkasi Kekin vakituiseksi työntekijäksi. Opinnot saivat jäädä ennen kuin ne edes alkoivat.
Suklaa suli Kekin suussa vielä noina vuosina.
– Se oli loputonta maistelua, hän muistelee.
Kun yrittäjä sairastui vakavasti, Kekille lankesi yhä enemmän vastuuta puodin pyörittämisestä. Samaan aikaan veri veti opiskelemaan suklaa-alaa. Kekki tiedosti, ettei halua olla ikuisesti vieraan palveluksessa.
Niinpä hän lähti Ranskaan opiskelemaan suklaamestariksi.
Käsin tehtyyn suklaaseen ollaan meillä vasta heräämässä.
Valmistuttuaan Anna Kekki palasi takaisin New Yorkiin ja perusti oman suklaatehtaan Tarrytownin kaupunginosaan vuonna 2004.
Hän oli 23-vuotias, täynnä intoa ja vailla pelkoa.
– Suklaamestarin titteli teki minusta ehkä vähän röyhkeän, vaikka eihän se titteli vielä mitään tarkoittanut, Kekki sanoo.
Hän uskoi itseensä ja suunnitteli niin kauniita ja maistuvia konvehteja kuin osasi. Niille oli kysyntää. Yhdysvaltojen yrittäjäystävällinen kulttuuri siivitti häntä eteenpäin.
– Artesaanisuklaamarkkinat olivat hyvät ja volyymi valmiiksi suuri, Kekki sanoo.
Anna Shea Chocolates -niminen yritys kasvoi räjähdysmäisesti. Jo puolen vuoden kuluttua irlantilaista syntyperää oleva puoliso – jolta Kekki oli saanut Shea-sukunimen – tuli hänelle yhtiökumppaniksi.
Pian Kekillä oli New Yorkin esikaupunkialueella kolme myymälää ja parhaimmillaan 20 työntekijää. Tuotantolaitoksessa oli 150 neliötä.
Kekki tutustui yhä paremmin suklaaseen raaka-aineena. Sen valmistamiseen liittyvä kemiallinen prosessi tuli tutuksi.
– Opin nöyräksi, hän sanoo.
Kekki luotsasi yritystään kuusi vuotta. Hän kutsuu tuota aikaa yliopistovuosikseen. Niiden aikana hän myös erosi puolisostaan.
Suklaatehdas pyöri jo omalla painollaan, ja perustajaa tarvittiin yhä vähemmän paikan päällä. Kekki tunsi itsensä New Yorkissa ensimmäistä kertaa vapaaksi.
– Olin itsenäinen ja yksin kokemassa kaupunkia. Ne olivat ihania vuosia.
Sitten Anna Kekki lähti sisarensa häihin Suomeen. Häitä vietettiin Lapissa.
Tuolla reissulla hänellä roihahti romanssi bestmanin kanssa. Ihastuksesta ei syntynyt sen pidempää suhdetta, mutta vauva siitä syntyi. Reino on nyt 13-vuotias.
Yllätysraskaus oli syy muuttaa takaisin Suomeen. Kekki halusi synnyttää ja kasvattaa lapsensa omassa kotimaassaan.
Anna Shea Chocolates -yrityksen pohjatyö oli tehty, eikä häntä enää tarvittu. Hän myi yrityksensä pois.
– Se oli luonnollinen päätös Yhdysvaltain-vuosille. Oli aika kääntää sivua.
Kekki oli aluksi lapsensa kanssa pari vuotta kotona. Sitten hän meni töihin helsinkiläiseen artesaanisuklaata valmistavaan yritykseen.
– Olin siellä suklaavastaavana.
Haave omasta suklaatehtaasta alkoi kuitenkin taas elää. Kekki tiesi, että hänellä on paljon harvinaista tietoa ja taitoa alalta.
– Koin, että velvollisuuteni on jakaa sitä, hän sanoo.
Annan Suklaatehdas perustettiin Helsingin Punavuoreen vuonna 2017. Tämän vuoden huhtikuussa se muutti lähemmäksi keskustaa, Korkeavuorenkadulle.
Kekin tehdas – käytännössä 35 neliön kokoinen keittiö – tuottaa kymmeniätuhansia konvehteja maailmalle muun muassa verkkokaupan kautta. Moni käy ostamassa herkkuja myös paikan päältä.
Joulunalusaika on sesonkia. Silloin konvehteja lähtee maailmalle jopa satatuhatta kuukaudessa.
Kekin mukaan artesaanisuklaakulttuuri on Suomessa melko näkymätöntä. Ei tarvitse mennä kuin Tallinnaan, niin suklaapuoteja on siellä täällä.
Kekki arvelee tämän johtuvan koulutuksen puutteesta, sillä Suomessa ei voi opiskella suklaamestariksi.
– Käsin tehtyyn suklaaseen ollaan meillä vasta heräämässä.
Kekki uskoo, että artesaanisuklaa-alan yrittäjien määrä kasvaa Suomessa kymmenen vuoden aikana merkittävästi.
Itse hän ei enää suklaata syö. Hän on jo kokenut sen hurmion ja keskittyy nyt siihen, että muut saavat kokea saman.