Luksuspaikaksi kehittynyt Järvisydän on Markus Heiskasen vauhdikkaan elämän keskipiste. Epäilijöitä riitti etenkin silloin, kun rantakallioon louhittiin kylpylä kahdeksalla miljoonalla eurolla.
Jos Markus Heiskanen olisi pesukone, hän tykittäisi 90 asteen pikapesua 1 600:n kierrosnopeudella ja vähintään triplalinkouksella.
Niin kova vauhti on Järvisydämen isännällä, kun hän viuhahtelee valokuvissa sinne sun tänne. Syy on ilmeinen. Kiire.
Henkilöhaastatteluun varattu parituntinen on kutistunut pariinkymmeneen minuuttiin.
– Olen tosi pahoillani. Minulle tuli yllättäen neuvottelu ulkomailla asuvan sijoittajakandidaatin kanssa. On ihan pakko hoitaa se. On tärkeä juttu, Heiskanen puhisee.
Poskilla on puna ja farkunlahkeet vipattavat. Paineinen tilanne näkyy ja kuuluu. Neuvottelut täytyy hoitaa nyt, sillä toista mahdollisuutta ei välttämättä tule.
– Otetaan nyt kuvat, ja hotellinjohtaja voi näyttää teille paikkoja, Heiskanen sanoo, pahoittelee ja halaa topakasti.
Aulaan pölähtää Hotel & Spa Resort Järvisydämen lomakeskuspäällikkö Aku Kärki. Toimeksianto mediaväen viihdyttämiseen on tullut lennosta. Kärjen pitäisi olla pian Savonlinnassa, mutta syömään toki ehtii aina.
Koska valokuvaajan ajatus oli kuvata yrittäjä Heiskanen kylpylän puolella, Kärki lähtee sinnekin stunt-mieheksi.
Kaveriksi altaaseen uhrautuu Jani Rautiainen, joka on yksi Saimaa Holidayn perustajista ja pyörittää majoituspalvelua alueella.
– Kylpylässä tulee niin harvoin käytyä, että ihan hyvää tekee, Rautiainen nauraa, kun miehet dippaavat itsensä altaaseen ja painuvat pukuhuoneen kautta takaisin oikeisiin hommiin.
Rautiainen ja Kärki tuntevat Markus Heiskasen jo vuosikymmenten takaa. Vauhdikas kohtaaminen ei yllätä.
– Tuommoinenhan se Markus on. Tai nyt oli oikeastaan normaalia rauhallisempi, Kärki tuumaa.

Pari päivää myöhemmin puhelimessa on Markus Heiskanen, joka on vakaa kuin eteläsavolaisen Rantasalmen peruskallio.
Pulssi on pudonnut alle sadan ja hikitipat kuivuneet ylähuulelta.
Neuvottelut sijoittajan kanssa ovat menneet nappiin.
– Sanotaan näin, että kävi hyvin ja prosessi jatkuu. Tulossa on merkittävä juttu meidän kannaltamme, mutta ei vielä siitä sen enempää.
Heiskanen on pyörittänyt luksuspaikaksi kehittynyttä Järvisydäntä vuodesta 2005 lähtien. Hän jatkoi isänsä jalanjäljissä, mutta suvun polku alueella on huomattavasti pidempi.
Markus Heiskanen, 45, on paikan 11. isäntä. Heiskasen esi-isä perusti Porosalmelle kestikievarin vuonna 1658. Jonkinlaista majoitustoimintaa on ollut siitä lähtien.
– Kun minä aloitin yrittäjänä, täällä oli päätorppa ja seitsemän mökkiä pihassa. Sen jälkeen alueelle on tehty investointeja 70 miljoonalla eurolla.
Nykyään Hotel & Spa Resort Järvisydän tarjoaa elämyksellistä majoitusta maisemasviiteistä kotahotelleihin ja asuntolaivoihin.
Paikka on rakentunut niin omaleimaiseksi, että sinne tullaan ympäri Suomen. Asiakkaita on paljon myös Keski-Euroopasta. Tänä vuonna saadaan myös ryhmiä Australiasta.
– Ei tämä ole keskellä ei mitään vaan ennemminkin keskellä kaikkea!
Suurin ja raskain urakka on ollut kylpylä, joka louhittiin kallion sisään. Se valmistui vuonna 2017 ja maksoi kahdeksan miljoonaa euroa.
– Hinta nousi koko ajan, ja pankinjohtajat yskivät, mutta en halunnut antaa visiosta periksi. Sitkeästi hain uusia rahoittajia, Heiskanen kertoo.

Nyt alueen rakennuskannan pinta-ala on 17 000 kerrosneliötä. Kaava antaa mahdollisuuden 70 000 neliön rakentamiseen.
– On siinä vielä varaa tehdä. Majoituspaikkoja on nyt 550. Määrää on tarkoitus kasvattaa hallitusti.
Heiskanen korostaa, että Järvisydän ei ole hänen oma juttunsa vaan monen eri yhtiön yhteenliittymä, omanlaisensa yrityskylä.
300 hehtaarin maa-alue on perheomistuksessa, mutta yhteensä alueella toimii 163 yritystä risteilytoiminnasta joogapalveluihin.
Paikan ytimessä on toki Markus Heiskasen ja hänen poikiensa Patrikin, 25, ja Sebastianin, 23, omistama Järvisydän Oy. Se omistaa kylpylän, hotellin ja isot huvilat yhdessä tamperelaisen Pekka Vettenrannan perheen kanssa.
– Se kylpylässä valokuvassa teidän kanssanne käynyt Rautiaisen Jani on muuten henkilö, joka yhdisti minut ja Vettenrannan perheen aikoinaan. En voi tarpeeksi kiittää hyviä yhteistyökumppaneita.
Heiskaselle Järvisydän on elämä. Hän on aina asunut samoilla tiluksilla, eikä työaika katso kelloa.
Omat pojat työskentelevät yrityksessä, samoin Heiskasen isä.
– Isä sanoi pari päivää sitten, että on mielenkiinnolla katsonut, mitä täällä tapahtuu. Olen saanut paljon kannustusta, mutta on epäilijöitäkin tietysti ollut.
Suvussa kulkee vitsi, että seuraava sukupolvi tuplaa aina edellisen velat.
– Yhtiöllä on toki paljon velkaa. Mutta rikastuminen ei ole koskaan ollut tavoitteeni. Enemmän iloitsen siitä, että Järvisydämessä on yli 160 työpaikkaa ja paikka on lähiseudulle tärkeä.
Alueelle on vuosien saatossa investoinut 30 suomalaista perheyritystä. Rahoitusta on saatu myös Etelä-Savon ely-keskukselta ja Rantasalmen kunnalta.
Viime aikoina Heiskasta on huolettanut tietenkin sähkön hinta. Suuri rakennuskanta kylpylöineen on tuonut jo normaalivuosina noin 350 000 euron sähkölaskun.
– Valtiovallan pitäisi luoda järjestelmä, joka turvaa yritystoiminnankin. Ei voi olla näin, että sähkön hinta voi arvaamatta nousta moninkertaiseksi. Onneksi tilanne näyttäisi nyt helpottavan.
Järvisydämessä on investoitu uusiutuvan energian järjestelmiin. Lämmitys tuotetaan maalämmöllä ja aurinkoenergialla.
Järvisydän sai vuosi sitten kylkeensä Jutta ja Juha Larmin omistaman Kuru Resortin. Aikuisille tarkoitettu yksityismajoituspaikka nousi Heiskasten maille. Paikat tekevät yhteistyötä, ja muun muassa asiakaspalvelu on yhteinen.
– Täällä tehdään paljon yhdessä. Sen takia kasvu ja kaikki villitkin ideat ovat mahdollisia.
Järvisydämessä on tehty Suomen mittakaavassa ainutlaatuisia ratkaisuja. Hirsirakennukset kohtaavat keskiaikaisen meiningin, ja jokaisessa majoitusvaihtoehdossa on jotain erityistä.
Mainontaan etenkin sosiaalisessa mediassa on pantu paukkuja. Päivityksissä on aina mukana kommentteja, joissa ihmetellään kalliita hintoja.
– Kaikki eivät ole tiedostaneet, että emme myy pelkkää majoitusta vaan paketteja, joihin kuuluu muun muassa jokin aktiviteetti.
Heiskasen suuri unelma on luontomatkailun nousu. Läheinen Linnansaaren kansallispuisto on vielä vajaalla käytöllä.
Uusien rakennushankkeiden suhteen Heiskanen elää tällä hetkellä maltilla. Nyt tuntuu, että paikat on saatu sellaiseen kuntoon, että on tuloksen teon aika.
Viimeisten tilinpäätöstietojen mukaan alueen ydinyhtiö Järvisydän Oy teki 12,9 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2021. Tulos oli 1,7 miljoonaa euroa.
– Viime vuodet ovat olleet niin investointipainotteisia, että on hiljalleen hengähtämisen paikka. Mutta tuskin se kovin kauan kestää. Järki on siinä, että ei ole mitään järkeä. Se sopii tällaiselle foliohatulle.