Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sapattivapaalla Euroopassa: Elina Hiidenmieli, 35, kummasteli palvelua juna-asemilla, Matti Kinnunen, 53, ilmiötä Ranskan maaseudulla

Matti Kinnunen kaipasi pyöräreissullaan Portugaliin matkaseuraa. Elina Hiidenmieleltä meinasi lähteä Prahan tornissa taju.

Moni haaveilee pidemmistä reissuista, joilla näkisi yhdellä matkalla monia paikkoja. Matti Kinnunen ja Elina Hiidenmieli toteuttivat reissuhaaveensa ottamalla sapattivapaata. Molemmat halusivat tehdä matkansa maata pitkin.

Elina Hiidenmieli, 35

Hiidenmieli matkusti syksyllä Tallinnan kautta Latviaan, Puolaan, Tsekkiin, Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan. Matka kesti lähes kaksi kuukautta.

”Halusin ottaa vapaata kirjoittamiseen ja matkailuun. Alun perin ajatuksena oli viettää vuosi perheen kanssa reissaten. Sen toteuttamiseksi olisi pitänyt miettiä talon lämmittämiset, kissanhoidot ja kaikki muu. Niinpä matkustimme lopulta vain 6-vuotiaan Mainio-poikani kanssa.

Alkuun minua mietitytti, miten selviämme, kun rutiinit ovat hänelle niin tärkeitä ja esimerkiksi vieraat ruoat arveluttavat.

Kaikki sujui kuitenkin hienosti, ja Mainio oli koko matkan ajan superreipas. Kuuden tunnin bussimatkatkin menivät hyvin. Tabletti ja äänikirjat olivat ahkerassa käytössä.

Mainio tykkää Tallinnasta, joten vietimme siellä ensin viikon. Sieltä menimme Riikaan, josta pääsi Varsovaan yöbussilla.

Varsovan kasvitieteellisestä puutarhasta poika tykkäsi tosi paljon. Vietimme aikaa sen ulkopuutarhassa iltaan saakka. Sitten huomasimme, että portit olivatkin jo lukossa kettingeillä. Aikamme kiertelimme, kunnes löysimme paikan, josta pääsimme aidan yli.

Seuraavaksi matkustimme Sveitsin kautta Ranskaan. Sitä odotin, ja se myös vastasi odotuksia. Avignonin kujilla oli ihanaa käyskennellä.

Ranskassa istuimme tunteja junassa, joka ei lopulta lähtenyt ollenkaan. Pääsimme lopulta ratikan avulla toiselle asemalle ja sieltä junalla Lyoniin.

Osaan ranskaa, ja se oli tarpeen, kun hotelli oli saapuessamme jo kiinni. Soittamalla sain koodin, jolla pääsimme sisään.

Seuraavaksi matkasimme Barcelonaan, jossa vietimme kokonaisen kuukauden. Meillä oli sieltä vuokrattuna airb’n’b-asunto.

Barcelonassa osallistuin yritysvalmennuksen retriittiin. Teini-ikäiset lapsemme tulivat sinne viettämään syyslomaa, ja heidän lähdettyään puolisoni tuli vielä mukaan lomailemaan.

Barcelonassa oli elävää kulttuuria ja hyvä energiataso. Ihastelin Antoni Gaudín rakennuksia ja sain sieltä inspiraatiota myös luovaan kirjoittamiseen.

Ranskan maaseutu oli aivan autio. Saattoi olla, että puoleen tuntiin en nähnyt edes yhtään autoa.

Matti Kinnunen

Paluumatkalla pysähdyimme Pariisissa, jossa asuu lapsuudenystäväni. Montmartren taiteilijakorttelit antoivat lisää inspiraatiota kirjoituksiini.

Mainio toivoi kovasti näkevänsä Eiffel-tornin. Olimme treenanneet Prahan Petrinin tornissa portaiden nousua. Siellä Mainio juoksi portaat ylös, kun minulta meinasi lähteä taju. Eiffelissä kipusimme sitten ylös ne 674 askelmaa.

Koko matka oli helppo ja sujuva kokemus. Etukäteen isoin haaste oli pakkaaminen. Barcelonassa oli 28 astetta, tänne palatessa tarvittiin toppatakkia ja villapaitaa.

Mukana kulki rinkallinen tavaraa. Osa osoittautui ylimääräiseksi. Onneksi ne sai antaa perheenjäsenten mukaan, kun he palasivat lentäen Suomeen.

Tallinnaa, Riikaa ja Barcelonaa lukuun ottamatta varailin yöpymiset matkan varrella. Myös juna- ja bussiliput hoituivat matkalla.

Koronaa ei matkustaessa juuri huomannut. Espanjan julkisissa kulkuvälineissä oli maskipakko, mutta eivät paikalliset sitä noudattaneet. Passia kysyttiin vain hotellia tai hostellia varatessa sekä junassa Saksan ja Tanskan välillä.

Oli hämmentävää huomata, että englantia ei välttämättä puhuttu edes isojen kaupunkien, kuten Varsovan ja Barcelonan, juna-asemilla.

Matkan jälkeen pari ensimmäistä päivää vain ihmettelin, että onpa ihanaa olla kotona. Kaikkea löytyi kaapista, kun halusin tehdä ruokaa. Reissussa piti aina hakea ruokatarvikkeita. Omaan sänkyyn oli ihana päästä.

Opintoni kestävät vuoden, ja nyt olin opintovapaalla kirjastonhoitaja-kulttuurisihteerin työstäni kaksi kuukautta. Keväällä on toinen parin kuukauden pätkä, ja silloin olisi vielä ihana lähteä jonnekin. Yksi ystävistäni asuu Nepalissa, enkä ole koskaan ollut Aasiassa. Olisi mielenkiintoista tehdä sinne reissu.”

Matti Kinnunen, 53

Kinnunen matkusti viime kevään ja kesän aikana Helsingistä Saksan kautta Ranskaan, Espanjaan ja Portugaliin. Reissu kesti vajaa kaksi kuukautta.

”Sapattivapaa ja pidempi pyörämatka olivat mielessäni jo ennen koronapandemiaa. Kun on yli 50-vuotias, ei voi tietää, miten kauan tällaisen voi tehdä.

Olen aikoinaan parikymppisenä pyöräillyt kaverin kanssa Puolan Gdanskista Turkin Istanbuliin. Nyt ajatus oli mennä Saksan ja Espanjan Gironan kautta Gibraltarille. Tapasin kuitenkin matkalla hollantilaisia, jotka houkuttelivat ajamaan Espanjan pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan, joten valitsin sen.

Isoin matkaan vaikuttava päätös oli, että majoituin hotelleissa ja söin muuta kuin itse tehtyä ruokaa. Näin mukaan piti ottaa vain vaatteet, työkalut ja hygieniatarpeet.

Englantia ei välttämättä puhuttu edes isojen kaupunkien, kuten Varsovan ja Barcelonan, juna-asemilla.

Elina Hiidenmieli

Matka sujui hyvin. Hollannissa ja Saksassa on hyviä pyöräteitä. Pariisissakin pääsi pyörätietä keskustaan. Usein ajoin aamiaisen jälkeen noin sata kilometriä. Välillä pysähdyin kahvilla tai jotain nähtävyyttä katsomaan.

Isoin yllätys oli, kuinka yksinäistä ajaminen oli. Minulla oli romanttinen kuva, että matkalla tapaan muita pyöräilijöitä ja ajelemme yhdessä.

Esimerkiksi Ranskan maaseutu oli aivan autio. Saattoi olla, että puoleen tuntiin en nähnyt edes yhtään autoa. Kahviloista ei saanut päiväsaikaan muuta kuin kahvia, alkoholia ja tupakkaa – edes croissanteja ei ollut tarjolla.

Parasta matkassa oli, että isojen kaupunkien lisäksi näin, mitä niiden välillä on – kyliä, taloja, kirkkoja ja maisemia. Kun katselee maisemia pyörän selässä 5–6 tuntia päivässä, se tekee onnelliseksi.

Aamuisin saattoi ahdistaa ja olla yksinäistä. Kun sai kahvia ja pääsi pyörän selkään, se toi aina hyvän fiiliksen.

Otin paljon kuvia ja postasin niitä Instagramiin, jossa pidin matkapäiväkirjaa. Kaverit ja tuntemattomatkin seurasivat sitä ja tykkäsivät – siitä tuli matkalle oma sosiaalinen ympäristö.

Kun pääsin reilun kuukauden jälkeen Santiagoon, tuli sellainen tunne, että olen tehnyt jotain merkittävää. Siellä oli paljon muitakin ja kaikilla oli liikuttunut olo. Itku pääsi minullakin.

Minulla oli matkalla apuna kännykkäohjelma, joka osasi etsiä pyöräteitä. Se oli tosi hyvä. Löysin suoria reittejä, joilla ei ollut paljon liikennettä.

Pyörä kesti reissussa hyvin. Vain pari pinnaa katkesi ja kumi hajosi kolme kertaa.

Loppumatkasta kesäkuun lopussa alkoi olla päivisin 40 astetta. Niin kuumalla pyöräily menee vaikeaksi. Alkoi olla myös sesonki, ja hotellien hinnat nousivat. Pyöräillessä ei voi varata majoitusta ennen edellistä päivää, kun ei tiedä, milloin pääsee perille.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut hirveän kivaa saada kaveri mukaan matkalle. Pikkukaupungeissa ei ollut juuri juttuseuraa tarjolla

Pyöräillessä yksin on myös vaikea käydä missään. Vasta kun pyörä on hotellissa säilytyksessä, voi mennä minne vain.

Aikatauluni oli myös liian nopea. Olimme sopineet tapaavamme vaimoni kanssa Lissabonissa. Se aika olisi ollut hyvä sopia viikkoa myöhemmäksi. Nyt reissusta tuli enemmän pyörälenkkeilyä kuin matkailua. Kun väsyy fyysisesti, väsyy myös henkisesti, ja ne ruokkivat toisiaan.”