Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomeen muuttaa nyt kokonaan uusia siivekkäitä – Näin rajusti linnusto muuttuu vuoteen 2043 mennessä

Viiksitimali voi pian olla entistä tutumpi näky Suomessa. Kuukkelit sen sijaan ovat Uudeltamaalta jo kadonneet.

Uudenmaan puiden oksilla ja järvien kaislikossa laulaa 20 vuoden kuluttua osin erilaisia lintuja kuin tällä hetkellä.

Ilmastonmuutos vaikuttaa siihen, että lintulajeista osa katoaa Uudeltamaalta kokonaan ja uusia tulokkaita saapuu parvittain.

– Ilmastonmuutos ja elinympäristöjen väheneminen ovat jo nyt aiheuttaneet sen, että esimerkiksi riekko ja kuukkeli ovat hävinneet Uudeltamaalta eli niiden elinalueet sijaitsevat jo paljonkin pohjoisempana, kertoo Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen museon yli-intendentti Aleksi Lehikoinen.

Lehikoisen mukaan myös esimerkiksi järripeippoja pesi vielä 40 vuotta sitten useita pareja – nyt ne ovat kadonneet pesimälajina maakunnasta kokonaan.

Punakylkirastas on siirtynyt alinomaan pohjoisemmaksi: esimerkiksi Latviasta se on jo katoamassa, ja sama voi tapahtua myös eteläisessä Suomessa.

Uudenmaan linnusto on jo saanut ja saa jatkossakin uusia tulokkaita seuraavan 20 vuoden aikana. Esimerkiksi viiksitimali levittäytyi Uudenmaan merenlahtien ruovikoihin 1990-luvulla.

– Ruokosirkkulinnusta on jo nyt tehty havaintoja muun muassa Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, mutta tämän lajin kannat aivan varmasti vahvistuvat lähivuosina etelärannikolla, Lehikoinen arvioi.

Myös pähkinänakkeli on levittäytymässä Uudellemaalle Ahvenanmaan Karjalan Kannaksen kautta. Ruotsissa lajin kannat ovat jo hyvinkin vahvoja.

– Jalohaikara on rantautumassa Suomeen Baltian maiden kautta, kun taas tulipäähippiäiset tulevat meille myös Ruotsin kautta.

Suomalaisille jo tuttujen mustarastaan, sinitiaisen ja pikkuvarpusen kannat ovat kasvaneet jo voimakkaasti.

Tavalliselle lintuharrastajalle ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo miltei paljain silmin, sillä lintujen kevätmuutto on varhaistunut reippaasti.

– Osa hanhista ja laulujoutsenet muuttavat nyt jo useita viikkoja aikaisemmin kuin vielä 2000-luvun alussa, Lehikoinen kertoo.

Hän pitää ilmastonmuutosta vakavana uhkana useille lintu- ja eläinlajeille etenkin, kun ihmisen toiminta vahvistaa sitä.

– Vanhojen, monipuolisten metsien katoaminen, kosteikkojen liiallinen rehevöityminen ja ojitettujen soiden kuivuminen heikentävät monille lajeille sopivaa elinympäristöä, Lehikoinen kertoo.