Uusia sarjalippuja on myyty reilut 6 000 kappaletta, mutta HSL ei ole vielä päättänyt, jäävätkö liput pysyviksi.
Helsingin Seudun liikenteen hartaasti odotettu sarjalippu on ollut myynnissä parisen viikkoa ja vaiheittaisen jakelun vuoksi kaikkien HSL-sovelluksen käyttäjien saatavilla vasta noin viikon verran.
Kymmenen kappaleen sarjalippuja oli tiistaihin mennessä myyty noin 3 600 kappaletta ja 20 kappaleen lippuja noin 2 600 kappaletta.
– Tämä on varsin hyvä lukema näin heti alkuun. Myös palaute on ollut varsin positiivista. Toiveita on odotetusti esitetty lähinnä sen suhteen, että lipun voimassaolo olisi pitempi, kertoo HSL:n liiketoiminnan kehityksen tuotepäällikkö Vesa Jääskö.
– Lipun käyttöaikoja on rajoitettu, jotta tuote kohdentuu säännöllisen epäsäännölliseen matkustamiseen joukkoliikenteessä.
Jääskön mukaan vielä tässä vaiheessa on mahdotonta vielä ennakoida toteutuvatko lipun käytön hypoteesit. Varsinaisia ennusteita ei ole voitu tehdä ja juuri sen vuoksi koekäyttö toteutetaan.
– Tarkempia analyysejä lipun vaikutuksista liikkumiseen ja lipputuloihin tehdään, kun koekäyttö on vähän pidemmällä ja on paremmin nähtävillä mistä muista lipuista sarjalippuun siirrytään.
HSL tekee koekäytön perusteella päätöksen siitä, jääkö lippu valikoimaan ja tehdäänkö siihen mahdollisia muutoksia.
– Nyt kerätyn datan perusteella voidaan todeta, että sarjalippua on ostanut merkittävä määrä henkilöitä, jotka eivät ole alkuvuonna ostaneet sovelluksellaan yhtään HSL:n matkalippua. Toivottavasti tämä ennakoi sitä, että lippu tuo asiakkaitamme takaisin joukkoliikenteen pariin, Jääskö pohtii.