Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Junat saattavat lähteä liikkeelle jo tänään – Tämä lakkoneuvotteluista tiedetään nyt

Rautatieliikenteen maanantaina pysäyttäneen veturinkuljettajien lakon kohtalo voi ratketa tänään. Työriidassa saavutettiin neuvottelutulos eilisiltana valtakunnansovittelijan johdolla.

Neuvottelutulos on parhaillaan käsittelyssä Rautatiealan Unionin ja Palvelualojen työnantajat Paltan toimielimissä. Lopputuloksesta on määrä tehdä selkoa alkuiltapäivän kuluessa. Samalla kerrotaan myös neuvottelutuloksen sisällöstä.

Jos lakko saadaan päättymään, on mahdollista, että ainakin osa matkustajajunista voitaisiin saada liikenteeseen jo torstain kuluessa. VR arvioi, että junaliikenne palautuu normaaliksi lakon päätyttyä noin vuorokauden kuluessa.