Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bussit ruuhkautuivat lakkopäivän aamuna – Nämä henkilöt auttavat nyt matkustajia asemilla

Rautatielakon ensimmäinen aamu on valjennut ruuhkaisissa merkeissä. Korvaavia yhteyksiä tarjonneet bussit ovat olleet tavallista täydempiä, mutta matkustajia ei silti ole tarvinnut jättää pysäkeille.

– Kaikki ovat mahtuneet mukaan kyytiin, mutta ruuhkaisia bussit ovat tietenkin olleet. Vielä tässä vaiheessa ei ole tarkkaa tietoa siitä, millä alueilla ruuhkat ovat olleet pahimpia. Matkalippujen tarkastajat ovat raportoineet meille asiasta, kertoo Helsingin seudun liikenteen (HSL) viestinnän asiantuntija Tuija Ruoho.

Ruohon mukaan tilannetta helpottaa se, että suomalaiset ovat koronavuosina tottuneet vuorottelemaan lähi- ja etätyön kanssa.

– Etätyö on tullut jo tutuksi tavaksi, ja uskonkin, että hyvin moni on tänään jäänyt etätöihin kotiin, vaikka kaikille se ei tietenkään ole mahdollista, Ruoho arvioi.

Osa bussinkuljettajista on arvioinut, että suurimmat ruuhkat koetaan tänään vasta iltapäivällä.

Matkalippujen tarkastajat ovat nyt keskittyneet neuvomaan asemilla matkustajia siitä, mistä junia korvaavat bussivuorot lähtevät liikkeelle.

Rautatiealan Unionin (RAU) lakko on pysäyttänyt junaliikenteen koko Suomessa toistaiseksi. Kaikki kauko- ja lähijunavuorot on peruttu lakon ajalta.

Vaikka lakko on alkanut, eräin paikoin junat silti kulkevat. Kyse on siitä, että sunnuntain puolella matkaan lähteneet junavuorot ajetaan perille saakka, vaikka vuorokausi olisi vaihtunutkin maanantaiksi. Esimerkiksi Intercity 273, jonka lähtöaika alkoi sunnuntaina 23.13, saapuu perille Rovaniemelle maanantaina kello 11.03.

Työnseisauksen syynä on Rautatiealan Unioni RAU ry:n ja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n välisiin työehtosopimusneuvotteluihin liittyvät erimielisyydet.

Työriitaan haettiin ratkaisua vielä viikonlopun aikana, mutta sitä ei löytynyt. Ratkaisun etsimistä jatketaan alkuviikolla valtakunnansovittelijan johdolla.