HSL aloittaa vuoden 2023 Liikkumistutkimuksen. Sillä kerätään perustietoa siitä, mistä ja minne ja millä Helsingin seudun asukkaat kulkevat.
Keväällä postitetaan seutulaisille noin 1 000 kutsukirjettä aiheesta.
HSL on valinnut maalis- ja huhtikuun tutkimusviikoille satunnaisotannalla kaiken kaikkiaan lähes tuhat yli 7-vuotiasta helsinkiläistä, joista puolet asuu kantakaupungissa ja puolet esikaupunkialueilla. Yhtiö toivoo jokaisen tutkimukseen poimitun pitävän matkapäiväkirjaa, johon hän kirjaa kaikki yhden päivän aikana tekemänsä matkat.
Kyselyyn vastataan pääasiassa netissä, mutta yli 70-vuotiaille tehdään puhelinhaastattelu. Lisäksi tutkimuksessa kysytään muutamia vastaajan taustatietoja, tietoja liikkumistottumuksista ja liikuntaan liittyvistä mahdollisuuksista sekä ylipäätään mielipiteitä liikkumisesta.
Tuloksia käytetään apuna, kun HSL laatii Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa sekä kehitää ja ylläpitää liikenne-ennustemalleja.
Tutkimus laajenee syksyllä. Silloin yhtiö lähettää kutsuja lähes 42 000 hengelle. Mukana on tuolloin vastaajia 14 Helsingin seudun kunnasta sekä Siuntiosta.
Liikkumistutkimuksia on tehty Helsingin seudulla vuodesta 1966 lähtien noin viiden vuoden välein.