Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vakuutusyhtiö etsi marraskuussa työntekijää, joka puhuu ammatikseen kuolemasta – suosio ylitti kaikki odotukset

Valitun nimi saattaa olla selvillä jo tämän viikon aikana, kertoo Kalevan markkinointijohtaja Miina Mikkanen.

Viime marraskuussa moni hieroi silmiään, kun vastaan tuli Henkivakuutusyhtiö Kalevan työpaikkailmoitus. Siinä etsittiin kuolemantaitovalmentajaa.

– Joulukuussa rekrytoitavan uuden työntekijän tehtävänä on kannustaa ihmisiä keskustelemaan kuolemasta rohkeammin kuin perinteisesti, ilmoituksessa kerrottiin.

Etsitty on jo melkein löytynyt. Kalevan markkinointijohtaja Miina Mikkanen sanoo, että kiinnostus ylitti kaikki odotukset.

– 130 hakemusta tuli. Se oli meille yllätys, paikka kiinnosti paljon. Se oli Duunitori-palvelun yksi kiinnostavimmista työpaikoista, Mikkanen paljastaa.

Hakuprosessi on jo käytännössä loppumetreillä. Tällä viikolla voi jo olla selvillä se, kuka tehtävään valittiin. Mikkasen mukaan ihan lähipäivinä on luvassa lisätietoja.

– Tehtävä kiinnosti väkeä hyvin laaja-alaisesti. Kysymys on myös pitkälti myös viestinnän tekemisestä ja osaamisesta, joten sellaisella osaamisella on painoarvoa. Toimenkuva kiinnosti monenlaisia hakijoita: siellä oli terveydenhuollon osaajia, väkeä seurakuntapuolelta ja niin edelleen. Koulutustaustoja oli myös monenlaisia: hakijoissa oli vastavalmistuneita ja koulutuspohjaa aina tohtoritasolle asti, Mikkanen kuvaa.