Twitteristä tuttu roskisruokailija Onni Tonkija teki helmikuun ensimmäisellä viikolla melkoisen löydön helsinkiläisestä roskapöntöstä. Paljastui, että päiväkoti oli heittänyt jätteeseen peräti 7,5 kiloa perinteisiä lasten suosikkeja: nimittäin pinaattilättyjä.
– Kun päiväkodin roskiksesta löytyy 7,5 kiloa pinaattiohukaisia, siihen on varmasti hyvä syy tai ainakin syy, Tonkija avaa keskustelun aiheesta.
Säilytysrasiat olivat ottaneet prosessin aikana kuitenkin osumaa.
– Rasiat olivat säröistä päätellen pudonneet avaamattomina. Harmi, kun pinaattiohukaiset eivät ole kiinteää ainetta, vaan ne valuivat suoraan torakoita kuhisseelle lattialle, joten niiden käyttäminen oli tietysti mahdotonta.
Keskustelun yhteydessä käy ilmi sekin, että pinaattiohukaisten määräkin tuli laskettua tarkasti.
– (Otin) Kaikki 356, jotka löysin, mutta kävin palauttamassa puolet laskemisen jälkeen. Tajusin vasta myöhemmin, että sekajätteessä näkemäni rasiat olivat pinaattiohukaisille, mutta tulipahan tarkistettua, että koko määrä oli todella mennyt biojätteeseen, hän kirjoittaa.
Asiasta kertoo ensimmäisenä Ilta-Sanomat: Tonkija on Teemu Arppe, joka kerää lähes kaiken ruokansa roskiksista.
Lehti on hakenut vastauksen myös sille, miksi säilytysastiat ovat olleet niin heikossa hapessa.
– Keittiöön ei saa edes tuoda ruokia, jotka ovat käyneet pihalla maassa. Emme voisi taata, mitä niihin on mennyt. Suhtaudumme tällaiseen tiukasti, koska emme voi tietää, mitä sisälle on päässyt esimerkiksi roiskumaan, kommentoi lehdelle Helsingin kaupungin palvelukeskuksen ruoka- ja puhtauspalveluiden yksikönjohtaja Aulikki Johansson.