Suomessa saatetaan kuluvan talven mittaan joutua turvautumaan kiertäviin sähkökatkoihin.
Jos sähkökatkoihin päädytään, ne kestävät todennäköisesti kaksi tuntia kerrallaan ja ne ovat luonteeltaan alueellisesti kiertäviä. Kun sähköt katkoksen jälkeen palautuvat, ne pidetään päällä ainakin seuraavat kaksi tuntia.
Ensimmäisenä sähkökatkon seuraukset näkyvät omassa kodissa, jossa valot pimenevät, sähkölämmitys katkeaa, kylmälaitteet alkavat sulaa ja ruuan valmistaminen muuttuu hankalaksi. Kaksi tuntia on verrattain lyhyt aika, ja usein sen pärjää myös ruoalla, jota ei tarvitse lämmittää.
– Jos ruokaa on tarpeen kuumentaa, pitää ehdottomasti huomata, että sisätiloissa ei saa ryhtyä laittamaan ruokaa esimerkiksi kaasukäyttöisillä retkikeittimillä tai muilla laitteilla, jotka toimivat avotulella, koska tulipalon riski on silloin suuri, korostaa valmius- ja varautumiskoordinaattori Niina Hirvonen Suomen Punaisesta Rististä.
Sen sijaan keittimien käyttö voi olla mahdollista parvekkeilla, mutta tämäkin riippuu suuresti taloyhtiöstä.
– Jos pihamaalla on esimerkiksi ulkogrilli, silloin kannattaa käyttää sitä ruoanvalmistukseen. Sen käytöstä sähkökatkojen aikana on hyvä keskustella jo etukäteen, Hirvonen neuvoo.
Jos sähkökatkoja arvioidaan tuleviksi, kuumaa vettä on hyvä olla tallessa.
– Termoskannuissa vesi pysyy kuumana varsin pitkään. Silloin esimerkiksi nuudelien ja pikapuurojen valmistaminen onnistuu katkojenkin aikana. Samoin teetä ja murukahvia voi juoda, vaikkei sähköjä olisikaan.
Juomavedeksi Hirvonen suosittelee jo ennakkoon ostettavaksi kaupasta saatavissa kanistereissa.
– Ostovesi säilyy hyvänä avaamattomissa pakkauksissa parisenkin vuotta.
Kun sähköt katkeavat, vedentulo lakkaa joko heti tai viiveellä. Sen jälkeen vessan voi vetää vain kerran. Jos vessanpönttöön ei tule huuhteluvettä, pönttöön levitetään muovipussi. Käytön jälkeen pussi suljetaan ja viedään roskikseen.
Sähkö- ja keskuslämmitystaloissa asunnot alkavat katkon alettua varsin pian viilentyä. Jäähtymistä voi kuitenkin viivyttää vetämällä verhot ikkunaan. Lyhyen sähkökatkon aikana kotona voi oleskella normaalisti.
– Perhe voi halutessaan valita yhden huoneen, jossa oleskellaan ja sulkea ovet muihin huoneisiin, Hirvonen opastaa.
Jos naapurissa asuu yksinäisiä ihmisiä, on syytä tarkistaa myös heidän vointinsa.
– Mikään ei estä sitä, että useampi perhe oleskelee samassa asunnossa sähkökatkon aikana. Siitä saadaan lämpöä huoneilmaan, eikä kukaan joudu olemaan oman onnensa nojassa.
Kerrostaloasunto viilenee hitaammin kuin omakoti- tai rivitalo. Sen lämmittäminen ilman sähköä voi olla kuitenkin vaikeaa. Jos kyseessä on pitkä sähkökatko, yksi vaihtoehto on muuttaa tuttavan luokse, joka asuu tulisijalla varustetussa omakoti- tai rivitalossa.
Kodissa voi pysytellä lämpimänä myös pakkasten aikaan, kunhan pukeutuu riittävästi. Yöpyä voi vaikkapa makuupussissa, jonka avulla lämpö pysyy lähellä omaa kehoa..
Arki sähkökatkon aikana voi tuntua ahdistavalta ilman viihdettä. Siksi on hyvä, että kotoa löytyy myös esimerkiksi kirjoja, lauta- ja korttipelejä, ristikoita ja sudokuja. Näin ajatukset saa muualle.
Koronakausi on teroittanut suomalaisten mieliin varautumisen merkitystä jo ennakkoon.
– Kyllä yhä useampi meistä on selvästi miettinyt näitä asioita. Kuitenkaan harva on sisäistänyt, miten moneen asiaan sähköjen puuttuminen vaikuttaa. Esimerkiksi hissit, vesihanat tai akkujen loppuessa puhelimet ovat silloin poissa pelistä, Hirvonen kertoo.
Esimerkiksi pattereilla toimivalle taskulampulle, patteriradiolle ja varavirtalähteille tulee katkon sattuessa nopeasti käyttöä. Myös pieni määrä käteistä kannattaa varata kotiin, sillä pankkiautomaatit eivät katkoksen koittaessa toimi.
– Veivattava kampiradiokaan ei ole huono ajatus, koska se toimii silloin kaikissa oloissa, Hirvonen kertoo.