Kansanedustaja Wille Rydman (ryd.) siirtyy perussuomalaisiin. Rydman kertoo asiasta blogissaan. Siirtoa on ennakoitu jo pitkään.
Rydman on edustanut tähänastisen poliittisen uransa kokoomusta. Rydman joutui puolueessaan lopullisesti sivuraiteelle, kun Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa kansanedustajaan liittyvistä väitteistä, jotka liittyvät nuorten naisten ahdistavaan kohteluun. Sen jälkeen kansanedustaja on kritisoinut voimakkaasti niin Helsingin Sanomien kuin kokoomuksenkin toimintaa, ja päätynyt nyt vaihtamaan leiriä.
Muun muassa Jussi Halla-aho ja perussuomalaisten viestinnästä pitkään vastannut Matias Turkkila ovat puolustaneet Rydmania viime kuukausina Twitterissä.
Rydman on edustanut muutaman kuukauden ajan omaa eduskuntaryhmäänsä, Ryhmä Rydmania.
Rydman on kevään vaaleissa perussuomalaisten potentiaalinen kakkosmies ääniharavaksi arvioidun Jussi Halla-ahon jälkeen. Linjaukset ja tavoitteet ovat jo selvillä.
Gallupeiden perusteella Sdp ja perussuomalaiset kilpailevat kokoomuksen jälkeen Suomen toiseksi suurimman puolueen paikasta, ja mahdollisimman hyvä menestys auttaisi perussuomalaisia myös hallitusneuvotteluissa.
– Sanna Marinin punavihreästä hallituksesta täytyy päästä eroon, mutta tilanne ei muutu yhtään nykyistä paremmaksi, jos saamme sen tilalle Marinin tai Orpon sinipunahallituksen. Mainitut puoluejohtajat nimittäin kyllä valitsevat toisensa, jos vaalituloksen perusteella sen suinkin vain voivat tehdä. Ainoan todellisen muutoksen Suomen suuntaan voi tuoda se, että Riikka Purran perussuomalaiset menestyy vaaleissa niin hyvin, ettei sitä voida hallitusneuvotteluissa ohittaa, Rydman kirjoittaa blogissaan.