Ei asianmukaisia lupia, useampia määräysten vastaisia kulkupelejä. Muun muassa näitä puutteita paljastui liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja poliisin kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen valvonnassa.
– Valvonnoissa kiinnitimme huomiota opetusajoneuvojen vaatimuksiin, joita ovat opettajan lisäjarrupoljin, valkoinen opetuskolmio sekä korin ulkopuolinen peili. Lisäksi tarkastimme opetuksen liittyvät luvat, eli autokoululuvalla toimivilta liikenneopettajalupa ja opetusluvalla opettavilta opetusluvan asianmukaisuus, kertoo Traficomin asiantuntija Joni Palonen tiedotteessa.
Neljän eri valvontapäivän aikana tarkastettiin noin 200 kuljettajatutkintoon tulevaa ajoneuvoa yhdeksällä eri paikkakunnalla. Valvonnat paljastivat muun muassa kaksi luvatonta liikenneopettajaa, kaksi ajo-oikeudetonta henkilöä ja useamman tapauksen jossa opettajalla ei ollut esittää valvontatilanteessa liikenneopettajalupaa.
Lisäksi valvonnassa tuli Traficomin mukaan ilmi epäkuntoisia ja määräysten vastaisia opetusajoneuvoja. Käytössä oli muun muassa katsastamaton, vakuuttamaton ja omistussuhteiltaan epäselvä ajoneuvo. Kahden opetusajoneuvon lisäjarrupoljin oli puolestaan joko virheellisesti kiinnitetty tai käyttöteholtaan liian heikko.