Sähköautojen suosio jatkaa kasvuaan, vaikka sähkön riittävyys ja hinta huolestuttavat suomalaisia. Huolimatta sähköautoilun kallistumisesta on sähkö yhä bensaa ja dieseliä edullisempi vaihtoehto. Asiasta kertoo sähkönjakeluyhtiö Caruna tiedotteessaan.
Sähköautojen suosion kasvu on ollut nähtävissä jo usean vuoden ajan myös Carunan verkkoalueella. Esimerkiksi vuonna 2020 ensirekisteröityjen ladattavien hybridien ja sähköautojen määrä lähes tuplaantui reilusta 8 000 autosta yli 15 000 autoon.
Viime keväänä Carunan verkkoalueella sähköautojen ja ladattavien hybdridien ensirekisteröintien kokonaismäärä oli jo reilut 31 000.
Traficomin rekisteröintikehitykseen pohjautuvien lukujen mukaan Carunan verkkoalueella eniten ladattavia henkilöautoja on tänä vuonna rekisteröity Espoossa, Hyvinkäällä, Kirkkonummella, Raisiossa ja Salossa.
– Alueelliset erot sähköautojen osalta johtuvat luultavasti kahdesta tekijästä. Ensimmäinen on ostovoima, joka painottuu suurimpiin kuntiin ja toinen on se, että ajettavat välimatkat ovat etelässä tyypillisesti lyhyempiä kuin muualla Suomessa, kertoo Carunan innovaatiopäällikkö Mika Suomi tiedotteessa.
Suomen mukaan autojen toimintasäde riittää paremmin alueella ajettaviin tyypillisiin matkoihin. Lisäksi latausinfran kehitys on ollut etelässä hieman muuta maata vauhdikkaampaa.