Hintojennousun syyksi Kiertokapula kertoo kuljetuskustannusten nousun sekä pakkauslasin, kartongin ja pienmetallin keräysalueen laajenemisen.
Jätehuoltoviranomainen on asettanut Kiertokapula Oy:n jätetaksaluonnokset nähtäville ajalle 18.10.–18.11.2022. Luonnos koskee vuotta 2023.
Esitys koskee: Hattulaa, Hausjärveä, Hyvinkäätä, Hämeenlinnaa, Janakkalaa, Järvenpäätä, Keravaa, Loppia, Mäntsälää, Nurmijärveä, Riihimäkeä, Tuusulaa ja Valkeakoskea.
Uudet taksat nostavat hintoja kaikkien jäteastioiden tyhjentämisissä. Esimerkiksi 140 litran astian aiempi tyhjennys maksoi 5,45 euroa, kun suunniteltu uusi hinta olisi 5,74 euroa. Hinnankorotus tulee niin kuljetus kuin käsittelymaksuunkin. Syyksi kerrotaan polttoainekustannusten nousu.
Seka- ja kuivajätteen käsittelyosaan on myös sisällytetty 85 prosenttia biojätteen käsittelyn kustannuksista aiemman 80 prosentin sijaan. Tällä Kiertokapula katsoo ohjaavansa asiakkaita jätteen synnyn vähentämiseen ja hyötyjätteen lajitteluun ja erilliskeräykseen.
Punnittavien jäteastioiden kohdalla hinnankorotus koskee kuljetusmaksua. Perusmaksu pysyy ennallaan.
Mahdollisiin kesken vuoden 2023 tuleviin kuljetuskustannusten muutoksiin Kiertokapula on varautunut prosenttiosuuksien nostolla eri jäteluokissa. Kuljetusten urakoitsijahintoihin tulee tarkistus 1.7.2023.
Vuoden 2023 aikana myös kaikki jäteastiat pestään.
Kuulutuksessa kerrotaan myös lasin-, kartongin- ja metallinkeräyksen aloittamisesta. Kesäkuun 2023 loppuun asti jäteyhtiö kerää lasipakkauksia ja pienmetallia ainoastaan Mäntsälässä ja Valkeakoskella ja kartonkipakkauksia ainoastaan Valkeakoskella.
Lasi- ja kartonkipakkausten ja pienmetallin keräykset alkavat Kiertokapulan järjestäminä muissa kunnissa seuraavasti:
- 1.7.2023 alkaen Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa (ei Tervakoski)
- 1.9.2023 alkaen Hausjärvellä, Hyvinkäällä, Lopella, Nurmijärvellä, Riihimäellä, Janakkalan Tervakoskella ja Tuusulan Jokelassa.
- 1.11.2023 alkaen Järvenpäässä, Keravalla, Tuusulassa ja Mäntsälässä
Asiakirjat ovat julkisesti nähtävillä sähköisesti kuntien verkkosivuilla ja jätelautakunta Kolmenkierron verkkosivulla.
Taksaluonnoksista on mahdollisuus esittää mielipiteensä nähtävilläoloaikana.
Kirjalliset mielipiteet on jätettävä jätelautakunta Kolmenkierrolle viimeistään 18.11.2022
sähköpostitse jatelautakunta@hameenlinna.fi tai osoitteeseen
Hämeenlinnan kaupunki
Yhteinen jätelautakunta
PL 84
13101 Hämeenlinna.
Päivitys 20.10. klo 13:03: Muutettu otsikkoa. Jätetaksasta pyydetään lausuntoja.