Suomalaiset mökkivarkaat ovat uskomattoman ahneita: periaatteessa lähes kaikkea tarttuu murtomiesten matkaan, mutta erityisesti muutamat hyödykkeet ovat rosvojen mieleen.
Mökkivarkauksia tapahtuu ympäri vuoden, mutta vakuutusyhtiölle niitä ilmoitetaan eniten touko-kesäkuussa. Syksyn tai talven aikana tapahtuneet varkaudet paljastuvat vasta, kun kesämökille mennään ensimmäistä kertaa keväällä. Siksi varkauden ajankohtaa voi olla vaikea päätellä.
– Elektroniikkaa varastetaan nykyään verrattain vähän. Sisätiloista varastetaan myös alkoholia ja keittiötarvikkeita. Pihalta varkaiden mukaan saattaa lähteä grilli tai polkupyörä. Muutamia kiukaitakin ovat varkaat vieneet vuosien varrella, kertoo vakuutusyhtiö Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä tiedotteessa.
Ifin tilastojen mukaan polttopuuvarkauksia tapahtuu vuosittain. Polttopuiden vakuuttamisesta tulee myös asiakaspalveluun säännöllisesti kysymyksiä.
– Ihanteellista on tietysti pitää polttopuut lukkojen takana. Joka tapauksessa polttopuut suositellaan säilytettäväksi vakuutuspaikassa eli kodin tai mökin läheisyydessä. Ei esimerkiksi niin, että niitä haetaan pidemmältä metsänreunasta aina tarvittaessa, Ruokoselkä muistuttaa tiedotteessa.
Polttopuiden säilyttämistä ei suositella tiloissa, missä säilytetään ajoneuvoja tai ladataan niitä.
Jos polttopuun säilyttämisellä on vaikutusta palon syttymiseen tai leviämiseen, sillä voi olla vaikutusta korvauksen määrään. Tällöin korvaukset arvioidaan aina tapauskohtaisesti.