Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi: alle 15-vuotiaiden pahoinpitelyt kasvaneet tuntuvasti – Asiantuntija: nämä kaksi syytä ajavat nuoret katujengeihin

Nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä jatkaa kasvuaan. Poliisin mukaan alle 15-vuotiaiden tekemien pahoinpitelyjen määrä kasvoi viime vuoden aikana reilut 23 prosenttia.

Kriminaalihuollon tukisäätiön asiantuntija Mertsi Tamminen on havainnut Suomen katukuvassa samoja merkkejä kuin aikanaan kotikaupungissaan Ruotsin Göteborgissa.

– Suomessa on katujengejä, jotka ovat kehittymässä järjestäytyneen rikollisuuden suuntaan. Näkyvintä katukuvassa ovat kuitenkin toistaiseksi kaveriporukat, jotka tekevät hölmöyksiä ja ihailevat rikollisjengien toimintaa, kertoo Tamminen Ehkäisevä Päihdetyö Ehyt ry:n tiedotteessa.

Tamminen näkee, että nuorella on aina tarve tulla kohdatuksi ja nähdyksi. Hänen mukaansa nuorisojengeihin ajautuvat todennäköisimmin nuoret, joilla on huono itsetunto tai jotka tuntevat ulkopuolisuutta.

Nuoren kotona asiat eivät ole välttämättä hyvin ja nuorelta voi puuttua tärkeä tukiverkosto.

Jengiytymistä voidaan Tammisen mukaan kuitenkin ehkäistä. Hän neuvoo vanhempia pysymään ajan hermolla.

– Hanki Tiktok, niin pysyt paremmin kärryillä siitä, mitä nuoren elämässä tapahtuu. Kuuntele nuorta ja huomioi mistä aiheista hän puhuu.