Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

201 km/h näytti mittari, kun autoilijat ajoivat kilpaa Kirkkonummen Länsiväylällä – poliisi pöyristyi viikonlopun liikennekäytöksestä: "Surullista luettavaa"

Poliisi kertoo havainneensa Länsi-Uudenmaan alueen liikenteessä viikonlopun aikana lukuisia kovia ylinopeuksia ja muita ylilyöntejä. Suurin osa näistä liittyi alueella järjestettyihin kokoontumisajoihin.

Tapahtumien valvonnan aikana poliisi kirjasi kolmetoista törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, yksitoista vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan ja kirjoitti lukuisia sakkoja. Kovista ylinopeuksista Kontola kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa Länsiväylällä Kirkkonummella kaksi autoilijaa ajoi kilpaa nopeudella 201 km/h sadan kilometrin nopeusrajoitusalueella.

Toisen auton kuljettaja oli jo valmiiksi ajokiellossa.

– Raportit alueemme liikenteen tapahtumista olivat kaiken kaikkiaan surullista luettavaa, toteaa tiedotteessa komisario Hannu Kontola.

Mainittujen kokoontumisajojen yhteydessä järjestettiin muitakin laittomia kiihdytyskisoja, keulittiin vaarallisesti yleisön joukossa ja häirittiin tahallisesti poliisin toimintaa. Kontola pitää tätä siinäkin mielessä erikoisena, että poliisi oli näkyvästi seuraamassa tapahtumien kulkua.

– Pyrimme olemaan ennalta estävästi näkyvästi läsnä tapahtumissa, mutta tästä huolimatta ylilyöntejä todettiin huolestuttavan paljon, Kontola ihmettelee.