Alkoholin verkkokauppa on Suomessa nyt suositumpaa kuin koskaan. Alko avasi verkkomyymälän marraskuussa 2016 ja sen menekki on kiilannut jo ohi suosituimpien myymälöiden, jotka sijaitsevat Espoossa Leppävaaran Sellossa ja Matinkylän Isossa Omenassa.
– Itse asiassa verkkokaupan myynti vastaa nyt noin kahdeksan keskikokoisen myymälän myyntiä, kertoo Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen.
– Voisi pitää melkeinpä ilmiönä sitä, että koronaepidemian aikana verkkomyynnin suosio kasvoi. Ehkä syynä siihen on se, että verkkokaupassa on moninkertainen määrä tuotteita verrattuna tavalliseen myymälään.
– Kivijalkamyymälässä on saatavilla keskimäärin 1 500 ja ketjun lippulaivamyymälässä yli 3 000 tuotetta, mutta verkkokaupassa niitä on noin 11 600, Pennanen laskee.
Tästä huolimatta perinteiset myymälät ovat silti suosikkipaikkoja ympäri Suomen: Alkon koko verkkomyynti on noin kaksi prosenttia yhtiön koko juomamyynnin liikevaihdosta.
Yllättävää kyllä Alkon myymälöiden suosio on menettänyt kärkipaikkoja Helsingissä viime vuosina muun muassa Vantaalle ja Joensuulle. Kun vielä viisi vuotta sitten Arkadian ja Herttoniemen myymälät loistivat koko maan toiseksi ja kolmanneksi suosituimpina, nyt Suosituin helsinkiläismyymälä sijaitseekin Kannelmäessä kauppakeskus Kaaressa – ja sekin myyntinsä osalta vasta sijalla kuusi.
Alkolla on nyt koko Suomessa 373 myymälää ja noin 140 noutopistettä. Myymälöiden lukumäärä kasvaa seuraavaksi Vantaan Hakunilassa, minne avataan uusi Alko lokakuussa.
Aiemmin tänä vuonna on avattu uudet myymälät Helsingin Katajanokalle, Hämeenlinnan Tiiriöön, Vaasan Liisanlehtoon, Kuopion Kolmisoppeen ja Porvoon vanhaankaupunkiin sekä Maskuun. Helsingin Pasilan toinen myymälä suljettiin toukokuun lopussa.
Pinta-alaltaan Suomen pienimmät Alkot ovat 25-neliöinen Helsingin kauppahallin myymälä ja huhtikuussa avattu Porvoon vanhankaupungin myymälä, joka on kooltaan noin 30 neliötä.
25
Suomen pienin Alko on 25-neliöinen myymälä Helsingin kauppahallissa.