VR lopettaa tavaraliikenteensä itään. Seurauksena työt loppuvat neljältä paikkakunnalta, kun VR Transpointin toimipisteet Vainikkalassa, Niiralassa, Imatrankoskella ja Vartiuksessa suljetaan. Näiden lisäksi tiettyjä toimintoja järjestellään uudelleen ja joitakin idänliikenteeseen liittyviä tehtäviä lakkaa, yhtiö tiedottaa.
Päättyneiden muutosneuvottelujen piirissä oli VR Transpointin ja junaliikennöinnin henkilöstöä, yhteensä vajaa 2 000 henkilöä. Sopeuttamistarve koskee noin 70 henkilöä. Muutokset toteutetaan tämän vuoden loppuun mennessä, jolloin myös VR Transpointin idänliikenne viimeistään loppuu.
– Tilanne on haasteellinen meille kaikille, kun tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Tavoitteena on ollut turvata niin monta työpaikkaa kuin mahdollista ja neuvotteluissa on kartoitettu kaikki vaihtoehdot, esimerkiksi mahdolliset uudet työtehtävät, eläköitymiset ja siirrot eri paikkakunnille. Tosiasia kuitenkin on, että vääjäämättä tarjolla oleva työ vähenee tai loppuu tietyillä paikkakunnilla idän tavaraliikenteen loppumisen myötä. Uutta työtä on pyritty tarjoamaan niiden paikkakuntien työntekijöille, joissa työt ovat vähenemässä tai loppumassa, mutta valitettavasti sopeuttamistoimilta ei pystytä kokonaan välttymään, VR Groupin henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju kertoo tiedotteessa.