Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue lisää näköislehdestä: Nuoriso hurahti magiaan ja kristalleihin – "Nykynoituus näyttäytyy trendinä", sanoo Iina Lappalainen, joka on kutsunut itseään noidaksi jo 20 vuotta

Ilmiö: Suhtautuminen noituuteen on muuttunut rajusti, eikä nuoriso pelkää noidaksi leimautumista. Etenkin kivet ja kristallit kiinnostavat monia. Yksi heistä on kuvassa oleva Maiju Heikkinen.

– Nykynoituus näyttäytyy tällä hetkellä yhteiskunnassa trendinä varsinkin nuorison keskuudessa, toteaa Iina Lappalainen.

Lappalainen on kutsunut itseään noidaksi yli kaksikymmentä vuotta.

Hyvinvointi: Erektiota hoidetaan nykyisin lääkkeellä, joka oli alun perin kehitelty rintakivun hoitoon. Lääkkeiden uusiokäyttö on vauhdittunut 2000-luvulta lähtien.

Kulttuuri: Elokuva-alalla on nyt liikaa filmejä ja liian vähän työvoimaa. Parhaillaan uutta Risto Räppääjää tuottava Rimbo Salomaa uskoo tilanteen normalisoituvan vasta ensi vuonna.

Hyvinvointi: Hunajan hoitavat vaikutukset ovat monelle tuttuja. Mutta mehiläispesästä saadaan myös kittivahaa, emomaitoa ja monia muita aineita, joita käytetään esimerkiksi hyvinvointituotteissa.

Autot: Länsisaksalaisia Borgward-autoja löytyi perikunnan autotalleista ja mökiltä huomattava määrä. Harrastajien seura oli auto- ja osamäärästä hämillään – kyseessä lienee ollut yksi suurimmista Borgward-löydöistä.

Henkilö: Sini Kalevalla on kyky taikoa, onhan hän Kalevan Noita. Hän voitti hopeaa taikuuden SM-kilpailuissa.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Lopen lehden tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Jos et vielä ole tilaaja, voit kokeilla Lopen lehden verkkopalveluja kuukauden ajan hintaan 1 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!