Luonto eli mukana Valkeaveden soidessa

Valkeavesi soi tänä kesänä lyömäsoitinten tahtiin, kun Awake Percussion ja Jiri Parviainen konsertoivat.

Elämys. Vaikuttava musiikkikonsertti, johon luonto tarjosi puitteet ja toi mukaan omat sävynsä.

Sitä oli jälleen kerran Valkeavesi soi -konsertti Jalolautalla ja sen kotilammella, Valkeavedellä. Tällä kerralla musiikista vastasi lyömäsoitinyhtye Awake Percussion ja Jiri Parviainen kontrabassoineen.

Yleisö ehkä osasikin odottaa tiettyä alkukantaisuutta, kun tiedossa oli lyömäsoitinyhtyeen konsertti.

Yhdistettynä luontomiljööseen vaikutelma sai lisää syvyyttä: ympärillä erämaajärven hiljaisuus, tuulen humina puissa, aurinkoisesta pilveen vetäytyvä taivas ja konsertin päättyessä jälleen valon pilkahdus.

Illan ohjelma toi kuulijalle lyömäsoitinten monipuoliset mahdollisuudet hyvin esille.

Ensimmäisen kappeleen kevyet ja metalliset pimpahdukset vaihtuivat puun sointiin, kun ääntä tuotettiin ylijäämälaudasta tehdyillä lyömäsoittimilla, harkituilla kaarnan pilkkomisilla, oksien pätkimisellä ja syksyn lehtien rapisuttamisella.

Ympärillä tuuli humisutti lehtipuiden latvuksia, laineet liplattivat.

Soittimia vaihdettiin joka kappaleeseen. Kuten yhtye esittelikin, heillä on yleensä mukana pakettiautollinen instrumentteja, mutta tässä konsertissa sen verran kuin esiintymislautalle mahtui.

Valkeavesi-konserteissa jo aiempina vuosina joskus kuullut Jiri Parviaisen teokset Double Bass C ja Natura I kuultiin nyt lyömäsoitinversioina.

Ensimmäisessä Parviainen soitti mukana kontarabassoineen. Kappale soi kauniisti, lyömäsoitinten mukaillessa ja vähitellen voimistuessa.

Tämä pohjusti hyvin seuraavaa kappaletta, jossa rummut kumahtelivat ja herättivät myös vedenalaisen maailman.

Ohjelman viimeiseksi merkitty kappale olikin kuin kutsu – kalat innostuivat joukolla tekemään omia renkaitaan veden pintaan, molskahdusten myötä.

Myös kaiku heräsi kertaamaan rumpujen kuminaa. Yleisö oli vaikuttunut.

Ohjelmistokokonaisuus täydentyi ylimääräisenä esityksenä kuultuun, lautan laidalla pikkurumpujen äärellä soitettuun kappaleeseen, jossa soittajat viimeistään ottivat yleisönsä.

Kesäiset konsertit Jalolautan kotilammella Valkeavedellä ovat jo monille odotettu kesän kohokohta.

Konserttia seurataan niin Jalolautalta kuin pieneltä saarelta ja sen viereiseltä lautalta, esiintyjien ollessa omalla pienellä lähistölle ankkuroidulla katetulla lautallaan.

Saareen siirtyminen asettaa omat haasteensa, joten tänä vuonna konserttiin myytiinkin aiempaa vähemmän lippuja; konserttia oli seuraamassa noin 80 hengen yleisö.

Ohjelmaa oli myös aikaistettu keväällä ilmoitetusta tunnilla, mikä taisi hieman aiheuttaa hämminkiä. Näin kuitenkin päästiin palaamaankin vielä valoisaan aikaan. Hämärtyvän illan taianomaisuus tuo aina oman lisänsä luontoelämykseen, mutta vaikuttava oli ilta näinkin. Tällä kertaa saatiin tunnelmoida ilman sateen uhkaa.

Kansainvälistä huippua olevat esiintyjät paikalle kutsuu valitsemansa teeman mukaisesti loppilaistunut kontrabassotaituri Jiri Parviainen.

Muutoin konsertin järjestää Lopen kunnan kulttuuritoimi sekä Jalolautan Tiina ja Paavo Kassari yhteistyössä. Mukana järjestelyissä on runsaasti myös käytännön siirtymisissä ja tarjoiluissa ym. avustavia vapaaehtoisia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat