Suomen maanteillä keskeisesti näkyvä maan suurin asfalttiyhtiö, rakennusyhtiö Peab, on edelleen täyttänyt varastojaan venäläisellä bitumilla. Asiasta kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.
Maaliskuussa Peab kertoi Iltalehdelle käyttävänsä loppuun Oulun ja Porin varastoissa olevan venäläisen bitumin, mutta on sittemmin toistuvasti lehden tietojen mukaan täydentänyt varastojaan nimenomaisesti venäläisellä bitumilla.
Bitumitankkerit ovat kesällä seilanneet Venäjän Lomonosovista Poriin ja Ouluun.
– Tähän mennessä meille on tullut 12 laivatoimitusta, joista kahdeksan on venäläistä alkuperää, Peabin viestintä- ja markkinointijohtaja Ritva Mäenpää kertoo Iltalehdelle.
– Oulun satama on varmistanut ulkoministeriöltä, että bitumilaivaukset eivät ole pakotteiden alaisia, toimitusjohtaja Marko Mykkänen puolestaan kertoo Iltalehdelle tekstiviestitse.
Peabin mukaan sille toimitettava bitumi tulee ”arvostetuilta kansainvälisiltä toimijoilta” ja kuuluu ennen sotaa solmittuihin vuosisopimuksiin.
– Näiden sopimusten mukaan toimittajat määrittävät alkuperän, ja osa toimituksista on sisältänyt venäläistä bitumia, Mäenpää perustelee.