Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kamalinta on terassilla istuva läskimaha ilman paitaa" – Kansa ei halua yläosattomia ihmisiä kaduille, näin kommentoi poliisi

– Juhannusaattona keskellä Esplanadiakin kulki paidatta kaksi nuorta kundia, joille näköjään ei oltu himassa opetettu käytöstapoja, Minna-Liisa Kaarina Lentämäki kertoo.

Suomalaiset pitävät miesten paidatta kulkemista sopimattomana. Näin voi päätellä Helsingin Uutisten Facebook-sivuilla olleesta kyselystä: 150 vastaajasta valtaosa pitää sopimattomana käytöksenä sitä, että mies liikkuu julkisilla paikoilla ylävartalo paljaana.

– Mökillä ja uimarannalla voi olla ilman paitaa. Yleisillä paikoilla paita päälle. Kamalinta on terassilla istuva läskimaha ilman paitaa, Ritva Granholm kauhistelee.

– Kaupungilla kulkiessa ja syömään mennessä on kohteliasta olla paita päällä. Rannoilla ja omalla pihalla saa mun puolesta olla miten kukin tahtoo, Kaija Kaarna komppaa edellisiä.

Toisenlaisiakin mielipiteitä löytyy. Nella Louhelainen toteaa, että ihmiset saavat kulkea vaikka alasti. Se ei hetkauta häntä suuntaan tai toiseen.

– Ei oo mikään pakko jäädä kattelemaan jos ei tahdo. Itse ainakin osaan katseeni kääntää, hän linjaa.

Helsingin Uutiset kysyi myös sitä, pitäisikö naisenkin saada kulkea yläosattomissa.

– Minun mielipide on, että kaikilla sukupuolesta riippumatta pitäisi olla oikeus kulkea ilman yläosaa jos se itsestä tuntuu hyvältä, Nina Alapiha sanoo.

– Joko kaikki saavat kulkea ilman paitaa tai kaikille paita päälle. Ei tämän pidä olla vain toisen sukupuolen oikeus. Mielummin paita päällä julkisilla paikoilla kuin kiloja esitellen, Tommi Bäckman muotoilee.

Ylikomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista sanoo, että paidattomana kulkeva mies ei syyllisty rangaistavaan tekoon.

Tulkinta muuttuu, jos mies aiheuttaa olemuksellaan ja käytöksellään häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Silloin poliisi voi puuttua siihen esimerkiksi poistamalla henkilön paikalta.

– Jos joku menee esimerkiksi buffet-ravintolaan yläkroppa paljaana ja on kovin hikinen niin se saattaa olla asia, joka herättää muissa ravintolan asiakkaissa paheksuntaa, Heinonen havainnoi ja jatkaa esimerkeillä:

– Tori on avoin alue, jossa myydään elintarvikkeita. Mikä on sinne sopiva asuste? Hautajaiset on tilanne, jossa on tarkoitus kunnioittaa vainajaa. Mikä on siinä ympäristössä sopiva pukeutumistapa?

Jarmo Heinonen muistuttaa, että laki sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta on säilynyt pitkään samana, mutta lain tulkinnat elävät sen mukaan mikä yhteiskunnassa katsotaan olevan yleisesti sopivaa ja säädyllistä.

Naisen liikkumiseen rinnat paljaana julkisella paikalla suhtaudutaan Suomessa yhä eri tavalla kuin miehen yläosattomuuteen ja moni kokee sen loukkaavan sukupuolisiveellisyyttä huomattavasti herkemmin, arvioi ylikomisario.

Entä alaosan peittävyys? Sukupuolesta riippumatta on yleinen käsitys, että sopivuuden raja ylittyy, jos ihminen menee alaosa paljaana julkiselle paikalle.

– Tiedän tilanteita, joissa ihmisellä on ollut yllään kauppakuitin koon verran vaatteita, mutta silti ollaan voitu katsoa ihmisen olleen pukeutunut, Jarmo Heinonen kertoo.