Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uskoisitko kotikatsomossa? Coitus Int tekee paluun ja Mikko Alatalo soittaa keikan hevifestivaalilla

Kansantaiteilija: Sinisankaisten silmälasien erikoismies tekee tänäkin vuonna keikkoja tuttuun tapaan. Keskiviikkona Alatalo nähdään Vantaalla, perjantaina Tuusulassa.

Viime keväänä 70 vuoden ikään tullut Mikko Alatalo on saattanut ilokseen huomata ajan muuttuneen. Takavuosina monessa paikassa ikävienkin vitsien aiheena ollut kansantaiteilija on saanut yleisöstä osakseen jopa ainutlaatuista arvostusta.

Tuo arvostus on poikinut kalenteriin myös poikkeuksellisia esiintymisiä: juhannuksena Alatalon kalenterissa on keikka Kauhajoen Nummirockissa.Tuo arvostus on poikinut kalenteriin myös poikkeuksellisia esiintymisiä: juhannuksena Alatalon kalenterissa on keikka Kauhajoen Nummirockissa.

Siis aivan totta: hevifestivaalilla.

– Sinne mennään perinteisellä Alatalo-kattauksella. On triomeininkiä eikä ollenkaan bassorummun jyskettä. Setti on sitä perinteistä, Tytöt tahtoo pitää hauskaa ja niin edelleen, Alatalo kuvailee.

Sitä ennen on edessä useampi juhlakonserttikiertueen keikka. Keskiviikkona 6. huhtikuuta Alatalo esiintyy Vantaalla Teatteri Vantaassa. Perjantaina jatketaan pääkaupunkiseudulla Tuusulassa Krapin Pajassa. Lauantaina 9. huhtikuuta Turun Linnateatterissa lavalla nähdään Alatalo Brothers Band, jossa mukana ovat omat pojat Kalle Alatalo kitarassa ja Aaro Alatalo bassossa.

Kalle Alatalo on muutenkin tiiviisti mukana isänsä keikoilla kitaristina: peruskokoonpanoon kuuluu isän ja pojan lisäksi kosketinsoittaja, yleensä Tero Kaario mutta välillä myös Masi Luoma.

– Juhlakiertuetta on nyt ollut neljän keikan verran ja meininki on ollut tähän asti erittäin hyvä. Maaliskuun lopussa Jyväskylän Poppari oli loppuunmyyty. Sen huomaa, että ihmiset tykkäävät kyllä että vihdoin ja viimein pääsee mukaan live-keikoille.

Myös kansantaiteilija itse on asiasta luonnollisesti tyytyväinen. Keskitalvi oli esiintymisistä tyhjä, ja nyt loppuvuosi tarjoaa monenlaista ohjelmaa. Monenlainen ohjelma tarkoittaa myös kirkkokonsertteja, joihin lähdetään yhdessä Jaakko Löytyn kanssa.

– Konserttisalikiertueella soitetaan musiikkia uran alusta asti ja tietysti paljon biisejä, joita ei voi jättää soittamatta. Kirkoissa kuullaan sitten enemmän tätä pohdiskelevaa ja hengellisempää tuotantoa.

Alatalo on varsinkin viime vuosien aikana tekemillään keikoilla huomannut, että tuotanto on selvästi inspiroinut monia hyvinkin paljon nuoremman sukupolven tekijää. Mieleen tulee heti esimerkiksi keikka Lappeenrannasta.

– Siellä oli Kotiteollisuuden Jouni Hynynen seuraamassa, ja Hynynen toivoi erittäin painokkaasti Välikausitakki-yhtyettä.

Välikausitakki-yhtye oli 1970-luvulla vaikuttanut erittäin monipolvinen, Alatalon, Juice Leskisen, Veltto Virtasen ja Harri Rinteen sivuprojekti. Varsinkin ryhmän tekstejä voi kuvata hyvin levottomiksi. Alatalo muisteli elämäkertakirjassaan, että varsinkin Velton ja Juicen keikkakunto oli usein sitä tasoa, että lataus meni helpostikin yli.

– Jouni toivoi Välikausitakkia ja minä tietysti soitin Välikausitakkia, totta kai.

Saman vuosikymmenen tuotantoja oli myös Coitus Int, joka oli samalla Alatalon ja Juice Leskisen ensimmäinen yhteinen bändi. Se on palaamassa lyhyelle klubikiertueelle vuonna 2023.

– Tietysti kokoaminen on ollut haasteellista, sillä ryhmästä harvempi on enää elossa. Sen voi tässä vaiheessa ainakin sanoa, että Pena Penninkilampi on jo lupautunut mukaan, Alatalo paljastaa.

Elämä jatkuu. Mikko Alatalon jalanjälkiä ovat sittemmin lähteneet kulkemaan omat pojat Kalle, Aaro ja Eero Alatalo. Erikseen on mainittava Alatalon vanhimman pojan tytär Ronja Alatalo, jonka ura isoissa valoissa alkoi viimeistään 12-vuotiaana.

– Ronja oli Tampere-talossa toteutetussa Annie-musikaalissa, ja musikaalia mainostettiin isolla mainoslakanalla rakennuksen kyljessä. Siinä vaiheessa oli todettava, että pappa jää tässä kyllä jo kakkoseksi, Mikko naurahtaa.

Ronja on esiintyvien taiteiden moniosaaja, joka tietysti osaa myös laulaa. Siitä saatiin näyte keväällä 2021, kun Ronja esitti papalle yllätysnumerona Viivy vielä hetki -kappaleen Yleisradion suorassa lähetyksessä.

– Sitten Ronjalla on myös pikkuveli Heppu, jolla on tietysti oma bändi myös. Se on sellaista punk-juttua. Kallella, Aarolla ja Eerolla on tietysti ollut jokaisella oma bändi vuosien ajan. On ollut huojentavaa huomata, ettei isän varjo ole langennut poikien uran päälle missään vaiheessa.