Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suviseurat järjestetään Räyskälässä runsaan vuoden päästä – järjestäjät toivovat yksityisten tarjoavan vuokralle mökkejään ja talojaan

Räyskälän lentokentällä järjestetään vanhoillislestadiolaisten Suviseurat 1.–4.7.2022. Järjestelyistä vastaavat Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Lohjan, Nurmijärven ja Vantaan rauhanyhdistykset.

Suviseurat ovat Suomen suurin hengellinen kesätapahtuma. Se kokoaa yhteen yli 70 000 seuravierasta. Suviseurojen järjestäminen on iso ponnistus, ja ne tehdään valtaosin talkootyönä. Koronaviruksen vuoksi tapahtumaa jouduttiin siirtämään vuodella.

– Kuvittelin, että siirto vähentäisi vastuuhenkilöiden intoa. Huoli oli aiheettomaksi. Moni on ollut mukana järjestämässä vuoden 2012 Suviseuroja Lopella, mikä on helpottanut työtä. Katsomme luottavaisesti tulevaan, kertoo Lopen Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Jorma Hentilä tiedotteessa.

Suuri merkitys suviseurajärjestelyjen sujumisessa on myös toimivalla yhteistyöllä Lopen kunnan, yritysten, Räyskälä-säätiön ja viranomaisten kanssa. Kuntalaisetkin ovat suhtautuneet hankkeeseen positiivisesti.

Suviseurakentälle rakennetaan kattavat palvelut päivittäistavaramyymälöistä terveydenhuoltoon, jotta suviseuravieraita voidaan palvella mahdollisimman hyvin.

– Aiempiin Suviseuroihin verrattuna on tehty muutoksia muun muassa wc-tiloihin ja mediayhteistyöhön liittyen. Vuonna 2022 ei rakenneta enää vessoja, jotka edellyttävät maan sisään rakennettavia säiliöitä, vaan ne toteutetaan nykyaikaisemmilla ratkaisuilla. Haluamme myös entisestään kehittää yhteistyötä median kanssa, kertoo Hentilä.

Suviseurojen ohjelma on ennallaan. Se koostuu pääosin seurapuheista ja lauluista sekä yhdessäolosta.

Järjestäjät toivovat myös yksityisten tarjoavan vuokralle mökkejään, omakotitalojaan sekä asuntovaunuja ja matkailuautoja suviseuravieraiden käyttöön. Suviseurojen majoitustoimikunta tekee yhteistyötä kaikkien majoittajien kanssa.

Lisää majoitukseen liittyvää tietoa saa Suviseurojen nettisivuilta. Majoitustilaa voi tarjota seuravieraiden käyttöön ottamalla yhteyttä majoitusyhteyshenkilöön nettisivujen kautta alkuvuodesta 2022.