Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Riihimäen seudulle keskiviikolta 2 koronatartuntaa – Muualla maakunnassa 10 tapausta

Riihimäen seudulta löytyi kaksi uutta koronatartuntaa keskiviikkona valmistuneista testeistä. Koko Kanta-Hämeestä löytyi yhteensä 12 tartuntaa, joista seitsemän Hämeenlinnan ja kolme Forssan seuduilta.

Yksi tartunta on sairaanhoitopiiri mukaan peräisin ulkomailta ja kaksi muista maakunnista. Yksi tartunta on paikallinen, mutta sen tarkka lähde on epäselvä.

Kahdeksan tautitapausta liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Pääosa niistä on perheen sisäisiä jatkotartuntoja.

Torstaihin mennessä maakunnassa on todettu 1 650 tartuntaa sairaanhoitopiirin tietojen mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kirjannut Riihimäeltä 297, Hausjärveltä 60 ja Lopelta 67 tartuntaa epidemian aikana.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa hoidetaan kahta koronapotilasta. Yksi koronapotilas on terveyskeskuksen vuodeosastolla.