Osallistu kuntalaiskyselyyn: Palautetta kunnan palveluista kerätään nyt myös nuorisolta 9.2.2023 9:35
Vaihtelevat säät vaikeuttavat liikuntapaikkojen kunnossapitoa – esimerkiksi luistelujäitä on pitänyt avata ja sulkea jo useamman kerran 3.2.2023 19:05
Myös Lopella noudatetaan uusia sääntöjä – sosiaalihuoltolakiin perustuvien kuljetusten myöntämisperusteet muuttuivat 3.2.2023 7:05
Pyöräteitä ei ole Lopella tarpeeksi – tekninen lautakunta käsittelee kevyen liikenteen suunnitelmaa torstaina 1.2.2023 16:35
Sisko Savolaisen kolumni | Metsärata tuhoaisi arvokkaita luontoalueita ja kulttuurimaisemia – loppilainen, allekirjoita adressi 30.1.2023 9:00
Ossi Kollin ja Satu Myllykoski nousevat Lopen valtuustoon – ja samalla kunnanhallitukseen 25.1.2023 17:00
Joka seitsemännellä sosiaalityöntekijällä liikaa asiakkaita – Tilanne rikkoo lakia, mutta tässä on syy 25.1.2023 9:21
Loppi mukaan Kanta-Hämeen työllistämistä edistävään yhteispalveluun – kunta maksaa palvelusta alle pari tonnia 24.1.2023 14:00
Lopella henkilöliikenteen sopimuksia on umpeutumassa – linjojen käyttöoikeuksia mietitään kuluvana vuonna 23.1.2023 14:00
Loppi antoi lausuntoja Hämeen hallinto-oikeudelle – kuitupuun hintaa koskeva päätös korjataan 23.1.2023 6:00
Kunnanvaltuusto lyö lopullisen sinetin Pilpalan kouluasialle – päättäjät kokoontuvat maanantaina 21.1.2023 14:00
Lopen talouksista jo 40 prosenttia on eläkeläisiä – tähän asti kotihoito on pystynyt hoitamaan kaikki asiakkaansa, mutta tarve kasvaa 20.1.2023 15:45
Elmolassa vietetään säpisevää liikuntaa lauantaina – liikuntatilat ovat jatkossa kuntalaisten ilmaiskäytössä 19.1.2023 17:00
Lukijalta | Toinen käsi antaa ja toinen ottaa – Kela-korvausten lakkauttaminen heikentää ikäihmisten palveluita 17.1.2023 11:43
MOT: Suomessa on kymmeniä tuhansia laittomasti käyttöön otettuja taloja – "Meille on heitetty arvio, että 690000 tämä maksaisi" 16.1.2023 10:18 | Päivitetty 16.1.2023 11:14
PKS-kaupungit, kauppakamari ja Uudenmaan liitto: Metropolipolitiikka saatava hallitusohjelmaan 13.1.2023 10:15
Asutko Suomen parhaassa kaupunginosassa? – Ilmianna asuinalueesi mukaan kilpailuun 11.1.2023 7:30 | Päivitetty 11.1.2023 12:25
Maanmittauslaitos tekee yksityistietoimituksen Lopella – asianosaiset kutsuttu tilaisuuteen kirjeitse 9.1.2023 7:25
Vuosikello määrittää Lopen kunnan toiminnan rytmin – valtuusto päättää veroista marraskuussa 6.1.2023 7:12
Loppilaiselta pellolta löytyy Suomen bruttokansantuotteen keskipiste – Mikko Salmela: "Tärkeä markkinointivaltti" 24.12.2022 6:00
Lopen Kyyniönlahdelle tulee lähiliikunta- ja luontoalue – nuotiopaikalle rakentuu uusi kota 21.12.2022 6:35
Auttaako työperäinen maahanmuutto sote-alan työvoimapulaan? Ei ainakaan nopeasti, arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto 19.12.2022 8:29
Lopen vanhusneuvosto ryhtyy seuraamaan hyvinvointialueen edesottamuksia: ”Kyttäämme kuin haukka” 17.12.2022 6:30
Loppi hakee säästöä energiakustannuksista – valtuustoaloite herätti selvittämään asiaa 16.12.2022 18:35
Pidetty ”neuvolantäti” Merja Ravantti on uusi Lopen Uupunut: "Hienosti mukana monen loppilaisen alkutaipaleella" 14.12.2022 20:00
Läykän Nesteen voittoresepti: "Koko asiakaspalvelu perustuu siihen, että ihminen kohtaa ihmisen" 2.12.2022 19:00
Loppi saa Eeva Saarisesta luonnossa viihtyvän hyvinvointi- ja vapaa-ajan päällikön – "Siinä pääsee aukomaan uusia uria" 2.12.2022 6:00 | Päivitetty 2.12.2022 13:43
Kiinnostaako skeittipuiston toteutus? – Asukastilaisuus, jossa mahdollista vaikuttaa, pidetään tiistaina Läyliäisten koululla 26.11.2022 19:05
Lopen hyvinvointi- ja vapaa-aikapäälliköksi esitetään Eeva Saarista – valtuusto tekee päätöksen 23.11.2022 12:00
Koivut harjoittivat kotikuntashoppailua – sopiva talo löytyi Facebookin Kormu-ryhmästä 21.11.2022 9:34
Mihin tarvitaan kirjastoa Suomessa vuonna 2022? "Monella aikuisellakin on vaikeuksia lukutaidon kanssa" 21.11.2022 8:20
Miljoonahankkeesta hyötyä myös Lopen reitistöille – Kaitajärvelle rakennettiin uusi taukopaikka 18.11.2022 8:13
Loppijärven vedenkorkeus nyt 15–20 senttiä keskimääräistä alempana – pohjavedenpinnat Pernunnummella hieman keskimääräisen tason yläpuolella 17.11.2022 19:05
Päättäjät näyttivät vihreää valoa Launosten frisbeegolfradalle – sijainti säilyy aiempien suunnitelmien mukaisena 17.11.2022 15:00
"Onhan esitys aika posketon" – Uusimaa jyrähti keskustan erityistalousaluesuunnitelmista 17.11.2022 7:00 | Päivitetty 17.11.2022 8:13